"Mitä välii?"

Lasten vanhemmat ja muut kasvatustyötä tekevät yhtyvät varmasti havaintooni, että murrosikäisten maailmassa sana "sääntö" saattaa joskus aiheuttaa syvää ahdistusta joissakin yksilöissä. Tähän pitäisikin esimerkiksi koulumaailmassa aivan ensimmäiseksi tarttua, jotta yhteistyölle luotaisiin rakentavat edellytykset.

Myös aikuisten maailmassa olisi hyvä joskus pysähtyä miettimään yhteisiä pelisääntöjä. Tarkoitan nyt lähinnä sen pohtimista, miksi meillä yhteiskunnassa ylipäätään on olemassa yhteiset pelisäännöt ja mitä se käytännössä yksilön näkökulmasta tarkoittaa; miten suhtaudun siihen mitä minulta yhteiskunnan jäsenenä odotetaan.

Niin ikävä kaiku kuin sanalla "sääntö" joidenkin mielissä onkin, sana tarkoittaa vain sopimusta. Yhteisesti on sovittu, että joissakin asioissa menetellään määrätyllä tavalla. Ja puitteet tällaisille sopimuksille määritellään esimerkiksi laissa tai kaupungin järjestyssäännöissä. Tai yhtä hyvin oikeinkirjoitussäännöissä silloin kun on puhe kielen käytöstä.

Yhteiskunnassa on siis olemassa joukko sopimuksia, joiden mukaan ihmisten odotetaan toimivan. On esimerkiksi sovittu, että ihmiset eivät kiusaa tai pahoinpitele toisiaan tai että kaupasta ei varasteta  eikä yhteistä omaisuutta tahallaan tärvellä. Ja eläintenpidossa on myös sovittu määrätyistä säännöistä: eläimiä on kohdeltava hyvin eikä kaltoinkohtelua hyväksytä. Kielen käytön osalta on sovittu, että jotkut sanat kirjoitetaan yhteen, jotkut erikseen, jotkut alkamaan isolla, jotkut pienellä kirjaimella. Myös sanojen järjestystä lauseessa tai liitteiden ja päätteiden liittämistä sanoihin ohjaavat säännöt.

On varmasti ikuisuuskysymys miksi jotkut ihmiset kuitenkin katsovat olevansa yhteisten pelisääntöjen ulkopuolella. Varsinaisiin lainrikkojiin en nyt tässä kohtaa halua ottaa kantaa, vaan mielenkiintoni kohdistuu niihin, jotka syystä tai toisesta eivät halua noudattaa jokapäiväiseen elämään liittyviä pelisääntöjä. Jos esimerkiksi kaupungin järjestyssäännöissä sanotaan, että koirat on pidettävä kiinni tai että niiden jätökset on kerättävä yleisiltä paikoilta, kulkuväyliltä jne. miksi jotkut katsovat, että nämä sopimukset eivät koske heitä? Tai jos kirjoitettuun tai puhuttuun kieleen sisältyy joukko käyttöä ohjaavia sääntöjä, miksi jotkut haluavat ilmaisussaan jättää nämä sopimukset täysin huomiotta?

Itse koirien kanssa lenkkeilevänä törmään päivittäin kakkakasoihin. Ja lähes joka päivä tulee yleisessä puistossa vastaan irrallaan juokseva koira. Omistajan vakioselitys on: "Tämä on koulutettu koira ja pysyy hallinnassa." Mutta miksi kuitenkin niin usein saa lukea iltapäivälehdistä miten koira taas raateli naisen tai lapsen? Tai toisen koiran? Joskus jopa henki on lähtenyt joltakin! Miksi siis määrätyt koiranomistajat haluavat ottaa riskin ja pitävät koiraansa irrallaan? Miksi he katsovat olevansa yhteisten sopimusten ulkopuolella?

Ja yhteisten sopimusten ulkopuolella katsovat mielestäni olevansa nekin, jotka eivät halua kiinnittää tuomiota huoliteltuun kielenkäyttöön. Miksi oikeinkirjoitussääntöjen noudattamista pidetään nipottamisena? Miksi yleinen yhdyssanojen raiskaaminen ei tunnu enää ihmisiä häiritsevän ja miksi ei ymmärretä, että suomen kielessäkään ei sanoja välttämättä kirjoiteta niin kuin ne lausutaan? Ei siis kirjoiteta "Tuleppa tänne!" tai "Olempas minä kömpelö!", sillä liitteessa -pa on vain yksi p-kirjain eikä puheessa m-kirjaimelta kuulostava foneemi kuitenkaan ole m vaan n.

Yleisesti ajatellaan, että ihmisellä on ns. "myötäsyntyinen kielen rakenteen taju", mikä käytännössä tarkoittaa, että ihminen vaistonvaraisesti tietää miten jokin sana taipuu tai kirjoitetaan. Suomen kieleen pesiytynyt anglismi aiheuttaa kuitenkin yhdyssanojen kohdalla sellaisia ongelmia, että nykyään erityisesti nuoret kirjoittavat useimmat yhdyssanat erilleen. Heidän "kielikorvansa" ei huomaa mitään outoa ilmaisuissa Tori kauppiailla on tänään työ päivä tai Nahka remmi on käytössä parempi kuin fleksi.

No, "Mitä välii?" kysyisi joku entinen oppilaani. Mitä sitten, jos ei kerääkään maasta jätöksiä tai pitää koiraansa irrallaan? Ja mitä dramaattista voisi seurata oikeinkirjoitussääntöjen sivuuttamisesta?

Eläintenpitoon liittyvällä piittaamattomuudella on tietysti vakavammat seuraukset. Vasta hiljan saimme lukea lehdistä, kuinka joku tuomittiin menettämään koiransa, kun ne hyökkäsivät toisen koiran ja koiraansa puolustaneen omistajan kimppuun. Ja keräämättömät jätökset voivat levittää tauteja. Mutta ei piittaamattomuus oikeinkirjoitusasioissakaan ole mikään merkityksetön juttu, ainakaan minusta.

"Kirjoittajan kannattaa kiinnittää huomiota kielenhuoltoon. Näin hän varmistaa, että teksti on selkeää ja ymmärrettävää, teksti tavoittaa lukijansa ja antaa myönteisen kuvan kirjoittajasta ja hänen taustaorganisaatiostaan. Viimeistellyt tekstit säästävät aikaa, viestivät lukijan kunnioittamista ja kertovat kirjoittajan asiantuntemuksesta." Em. lainaus löytyy Internetin kielenhuolto-oppaasta (http://webcgi.oulu.fi/oykk/abc/kielenhuolto/) ja kertoo mielestäni oleellisimman ja tärkeimmän. Ja joissakin tapauksissa tekstin ymmärrettävyys voi olla jopa elintärkeää.

Kuun perässä

Kuun perässä

katua kuljin,

hivuttauduin
hiljaa vierellesi.

Suljin silmäni sinuun,

unohdin korvani

sinne, missä äänesi
viimeksi soi.

Kuun perässä

katua kuljin,

hameesi helman

annoin hyväillä kättäni.

Hiljaa hyväillä –
niin kuin kujan päästä

hiipinyt tuuli
etsi paikkaa povellasi.

Kari A. Nurmela

Elämäni toinen hetki

Löysin
Otavan kaikki tähdet.

Pakkanen
paisui minussa
ja heitti helmiä silmiini.

Oli elämäni toinen hetki.

Kannoin
karitsan soppeeni.
Pyyhin siitä pois
toisen maailman jäljet.

Lämpöni voimisti sitä
ja se aukaisi silmänsä.

Kuu laimistui ja katosi.

            Kari A. Nurmela

1970-luvun runotekstejä pöytälaatikosta

Olen viime aikoina lueskellut veljeni Kari A. Nurmelan 70-luvulla kirjoittamia runotekstejä. Mitään modernismilla kikkailua ne eivät ole, mutta muutamat niistä tuntuvat minusta ihan kelvollisilta tuokio- ja tunnelmakuvilta ja jotkut taipuisivat hyvin vaikka biisiteksteiksi. Voi olla, että lukijana en tässä tapauksessa ole ihan niin objektiivinen kuin yritän olla, mutta jonkin verran kompetenssia lyriikan arviointiin minulla asian harrastajana sekä kielen ja kirjallisuuden opinnot suorittaneena äidinkielen opettajana kuitenkin on. Tekstit puhukoot puolestaan, joten julkaisen tässä niistä kaksi.

Satu

Kehrääjälinnun ääni,

heinän tuoksu.

Pidin pimeää kädelläni,

poskeni painoin

huurtuviin auringonsäteisiin.

Oli kerran satu,

kerran kukat nukkui,

laine lauloi rannan kivissä.

Pidin pimeää kädelläni,

nukkaan kiitäjäperhon hengitin.

Kehrääjä laulaa,

tuoksuu heinä –

kaukaa öitäni ikävöin.

Kari A. Nurmelan tekstistä

kevyesti editoinut Eila Nurmela

Yön sylistä soitto soi

Yön sylistä soitto soi.

Avoimesta ikkunasta

työntyy tutun kaupungin tuoksu.

Kaikista kylistä

tämä on asuttavaksi parhain.

En pelkää sitä, vaikka se ottaa

minua kädestä, eikä hellitä.

Tiedän, että se kohta on valmis

minun rakastella suutaan, silmiään,

sydäntään.

Yön sylistä soitto soi.

Pitkällä kadulla on monta puuta,

tuuli hiljaa ravistelee lehdet pois.

Alkaa olla taas kosteaa.

Senkin minä hyväksyn kotini seiniksi.

Kari A. Nurmela

Creative Commons

Creative Commons -lisenssi tarkoittaa, että halutessani voin antaa teokseni veloituksetta muiden vapaaseen käyttöön. Voin itse määritellä tavan, jolla teostani saa kopioida, jakaa, näyttää ja käyttää.


Creative Commons lisensseillä siis luovun osasta tekijänoikeuksiani ja annan haluamassani määrin vapauksia teoksen käyttäjälle, katsojalle tai kokijalle.

http://www.flickr.com/photos/araswami/2247415251/

This photo is visible to everyone

Minusta idea on hyvä ja tuntuu erityisen sopivalta verkkojulkaisuun. Vaivaton käytettävyys säästää turhilta laittomuuksilta. Itsekin olisin valmis julkaisemaan teoksiani tällä tavoin.

Veeran ja kustantajan näkemyseroista

Tämänkertainen tehtävä liittyy opiskelijatytön (Veeran) kirjoittamiin teksteihin ja yhden tekstin käännökseen.
Veeran kirjoittajakokemus on saanut uudenlaisia piirteitä, kun hänen suomenkielinen kirjoituksensa ilmestyykin yllättäen ruotsiksi käännettynä ja aivan toisessa julkaisussa, kuin mihin alkuperäinen teksti on tarkoitettu. Kaiken lisäksi kustantaja ei suostu Veeran vaatimuksiin asianmukaisista korvauksista.
Onko sitten Veera oikeassa vaatimuksissaan?
Itse olisin taipuvainen ajattelemaan, että hänen ja kustantajan välinen sopimus koskee ainoastaan suomeksi ilmestynyttä tekstiä ja että ruotsinnokseen ja sen julkaisemiseen toisessa lehdessä olisi pitänyt pyytää lupa Veeralta.
Toisaalta voisi tietysti ajatella, että kustantajalla olisi aiemman sopimuksen perusteella oikeus käännättää teksti ja julkaista se käännöksenä toisella forumilla, mutta minusta olisi vaikea ymmärtää, miksi Veeran oikeudet omaan tekstiinsä voisivat kokonaan siirtyä suomenkielisen lehden kustantajalle. Sopimus on sopimus olisi se sitten suullinen tai kirjallinen, vaikka kirjoitettu sopimus tietysti on helpompi toteennäyttää.
Mitä sitten kolrvauksiin tulee, niistäkin pitäisi ennakolta kirjallisesti sopia, jotta myöhemmin ei syntyisi tulkintaepäselvyyksiä. Tässä kuitenkin mielestäni näyttäisi olevan kyse tekijänoikeusrikkomuksesta, josta voidaan tuomita  myös vahingonkorvauksiin, joten kustantajan kannattaisi suostua Veeran vaatimuksiin.

Kirjakirppis ja nuottien vuokrauspalvelu

Oppilaskunnan innovatiivisuus rahanhankkimiskeinoissa tuottaa tuskaa puheenjohtaja Sarille, joka alkaa miettiä kirjakirppistä ja sen yhteyteen suunniteltua mahdollista vuokrauspalvelua tekijänoikeudellisesta näkökulmasta. Oppilaskunnan kioskiin hankittavan monitoimilaitteen käyttö nuottien kopiointiinkaan ei kuulosta aivan ongelmattomalta.

Aivan aluksi Sari miettii siis oppilaskunnan oikeutta kirjojen välityspalveluun, koska hänen käsityksensä mukaan kirjojen jälleenmyynti olisi Tekijänoikeuslain (2§) tarkoittamaa  yleisön saataviin saattamista, johon tarvittaisiin kunkin kirjan tekijältä lupa. Tarkkaan ottaenhan tekijänoikeuslaki sanoo asiasta näin:

Teos saatetaan yleisön saataviin, kun:

1) se välitetään yleisölle johtimitse tai johtimitta, mihin sisältyy myös teoksen välittäminen siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana;

2) se esitetään julkisesti esitystapahtumassa läsnä olevalle yleisölle;

3) sen kappale tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen; taikka

4) sitä näytetään julkisesti teknistä apuvälinettä käyttämättä.

Julkisena esittämisenä ja yleisölle välittämisenä pidetään myös esittämistä ja välittämistä ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille.

Mutta miten on tässä tapauksessa, kun kyse on käytetyistä teoksista? Nehän on jo kertaalleen saatettu yleisön tietoisuuteen? Taloudellisista oikeuksista sanotaan tekijänoikeuslaissa näin:

8 §

Teos katsotaan julkistetuksi, kun se luvallisesti on saatettu yleisön saataviin.

Julkaistuksi teos katsotaan, kun sen kappaleita tekijän suostumuksella on saatettu kauppaan tai muutoin levitetty yleisön keskuuteen. (31.7.1974/648)

Jo kertaalleen julkaistun teoksen myynti tai vuokraus kirppiksellä ei siis mielestäni ole sellaista toimintaa, joka vaatisi yksittäisten kirjantekijöiden lupaa.